sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Velourhousut ja pilkkupaita

Tyttärelle sain taas aikaiseksi velourhousut ja pilkullisen paidan. Housuista tuli niin pitkät, että ne mahtunevat tytälle vielä kolmen vuodenkin kuluttua :D Onneksi niissä on resorit sekä vyötäröllä että lahkeensuissa, lapsi pystyy siis käyttämään niitä jo nyt.
Paidan kaava on Ottobre 1/2003 lehdestä. Alkuperäisessä kaavassa vaan olisi pitänyt leikata kankaasta iso etukappale kahteen kertaan. Eteen olisi tullut siis kaksi kerrosta kangasta. Minä en tahtonut tuhlata kangasta, joten piirsin toisen etukappaleen uusiksi ja näin siitä tuli feikki-kietaisupaita. 
Paidasta tuli sitten kuitenkin leveyssuunnassa aivan liian suuri, joten muokkailin eilen kaavaa kapeammaksi. Ehkä tänään saan ommeltua sen uuden version.


Alemmassa kuvassa paita lähempää. Näkyy paremmin tuo kietaisun osa.


1 kommentti:

  1. Hieno paita ja hyvä idea tuo valekietaisun teko! kaikki pienet kangaspalat säästöön!

    VastaaPoista